Siirry sisältöön

Glopas - Äänitarina bussiretkille

Vihreän kullan kulttuuritien äänitarina

Vihreän kullan kulttuuritien äänitarina kuljettaa kuuntelijan tuhansien vuosien mittaiselle matkalle eteläsavolaiseen metsäsuhteeseen. Äänitarinassa paikallisen metsäkulttuurin käännekohdat yhdistyvät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta kerättyihin kansantarinoihin. Äänitarinaa voi kuunnella ilmaisesta Glopas-sovelluksesta. Paikkatietoon perustuva sovellus käynnistää tarinan automaattisesti, kun kuuntelija saavuttaa reitille asetetun navigointipisteen. Tarinat toimivat myös itsenäisinä kokonaisuuksina, ja niitä voi käydä kuuntelemassa missä tahansa reitin kohdassa.

Äänitarinan päätavoitteeksi on määritelty suomalaisen metsäkulttuurin teemaopastus. Tarina ei ole siis ensisijaisesti audio-opastus eteläsavolaisten kuntien taustatietoihin tai tunnetuimpiin nähtävyyksiin, vaan yksilöiden ja yhteisöjen metsään liittämien käytäntöjen ja merkitysten maailmaan. Äänitarina kuljettaa matkailijaa metsän ja ihmisen kanssakäymiseen, jossa vuorottelevat eteläsavolaiset metsämuistot, historialliset käännekohdat sekä metsälle annetut merkitykset eri aikoina.

Ääniopastus johdattaa kuulijaa ensimmäisten puulajien leviämisestä aina puuteollisuuden kulta-aikaan saakka, mutta pitää koko ajan rinnalla myös aikalaisten kuvauksia metsän myyttisestä ja pyhästä asemasta ihmiselämän osana.

Metsällä oli iso merkitys osana ihmisen elämänpiiriä, onnea, vaurautta ja henkisyyttä. Nykyihmiselle näistä kansanuskon näkökulmista on tullut jo monin osin tuntematonta, etäistä ja outoa, mutta ne voivat herättää myös uteliaisuutta, ihmettelyä ja ihastusta. Audio-opastuksessa tarina voi johdatella meitä omien juuriemme tarkasteluun ja sukupolvien välisen ketjun rakentamiseen.

Lataamalla ilmaisen sovelluksen syvennät elämystäsi kohteissa

Tutustu Vihreän kullan kulttuuritien tarinaan lataamalla mobiiliisi GLOPAS-sovellus. Astuvansalmen kalliomaalausten syntyyn, taustatarinaan ja symboleihin sekä Sahanlahden historiaan voit tehdä aikamatkan SALMI AR-sovelluksen avulla. Sahanlahdessa kierros kannattaa aloittaa Elsan leikkimökiltä. 

Ilmaiset sovellukset voit ladata Google Playsta tai iOS App Storesta ja ne toimivat parhaiten uusimmilla mobiililaitteilla. Sovellukset toimivat vain, kun olet kyseisessä matkakohteessa. 

Käsikirjoittajat

Laura Hokkanen, kulttuurintutkija
Marko Rikala, amanuenssi
Asta Vaittinen, museopedagogi

Lukijat

Suomenkielinen versio:
Risto Kopperi
Tuuli Anikari

Englanninkielinen versio:
Piritta Parkkari

Äänitys

Miaudio