Näissä retkissä osa matkasta kuljetaan bussilla ja osa Kaunis Veera-laivalla. Laivamatkan osuus on noin 3 tuntia, joten sinulla on ruhtinaallisesti aikaa nauttia Saimaan upeasta järviluonnosta. Pidä silmät auki, sillä saatat bongata sympaattisen Saimaannorpan. Retkillä on useita uintimahdollisuuksia, joten pakkaa mukaan uikkarit ja pyyhe.


"Suomen metsäisin maakunta Etelä-Savo on myös satojen järvien ja tuhansien saarien maakunta. Sillat, lossit ja maantiet tekevät nykyihmisen matkaamisesta niin vaivatonta, ettei täällä Puumalassa välttämättä edes muista saati tajua liikkuvansa saaristossa. Vielä viime vuosisadan alussa alueen saaristolaisilla oli muuta maaseutuväestöä paremmat kulkuyhteydet, koska vesitieyhteyksiä oli enemmän kuin maantiereittejä. Vesireitit ja metsäpolut riittivät hyvin omavaraistaloudessa eläneille ihmisille, jotka saivat likipitäen kaiken tarvitsemansa omalta tilaltaan sekä sitä ympäröivistä metsistä ja järvistä."